sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Tottelemattomat kynsitarrat


Sain Born Pretty Storelta taas yhteistyöpaketin, jonka yksi osa olivat nämä koko kynnen kynsitarrat. Nämä olivat niin mielenkiintoisen näköiset, että oli pakko ottaa testiin vaikken kynsitaaroista yhtään tykkääkään. Aikasta laaduttomiksi sitten nämäkin totesin, tarra oli tosi paksu joten ylimenneen viilaminen nätisti oli sula mahdottomuus, Lisäksi tarrapinta oli huonoin kohtaamani ja teki tiukkaa saada pysymään edes hetki kynsillä. Pari kerrosta päällyslakkaa auttoi vähän, mutta tyvi irtoili silti.

Kuviosta itsestään tykkäsin, ja vastaavan voisi joskus koittaa tehdä ihan siveltimen kanssa, ainakin tuota rusettikuviota.

perjantai 26. helmikuuta 2016

sunnuntai 7. helmikuuta 2016