torstai 24. huhtikuuta 2014

Pari haastetta uunista ulos

PST, myöhemmin tulossa vielä ihan kynsipostaus! :)

Oon tän haasteen tehnyt jo pariin kertaan, mutta edellisestä kerrasta on jo sen verran aikaa, että verestetääs muistoja ja tehdään uusiksi! Tällä kertaa sain haasteen Hennalta.

Säännöt on seuraavanlaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa ketkä haastat
6. Ei takaisin haastamista

1. Olen 169cm pitkä! (tarkkaa...)
2. Olen 18 vuotias.
3. Mulla on silmälasit, mutta käytän 90% ajasta piilareita koska vihaan laseja, eikä ne koskaa pysy mun pääs vaikka kuinka vääntelis.
4. Viimeiset kolme vuotta elämästäni olen kituuttanut lukiossa, opiskellen pitkää matematiikkaa. (Ei, sielä ei opiskella MITÄÄN muuta, daa). Valmistun ylioppilaaksi toivon mukaan tässä vähän yli kuukauden päästä.
5. Harrastin 12 vuotta pesäpalloa, sitten lopetin. Ha. Nyt toimin varavalmentajana pikkusisareni joukkueessa.
6. Myös lumilautailu kuulunee harrastuuksiini, sitä tosin tulee harrastettua vain pari kertaa vuodessa, nyt viiden vuoden ajan. Joten ei, en todellakaan ole mitenkään päin hyvä kyseisessä lajissa, vaikka kovasti yritän :< Ei ne kantit vaan tottele aina.
7.Kotoa löytyvät koira (ISO <-- todistusaineistona kuva!) ja kissa (LIHAVA) tykkäävät myös useimmiten harrastaa kaikenlaista karvojen lennättelyä kanssani. Ja poikaystävän perheen kissa on myös kovin innokas nuuhkimaan miltä eri lakat tuoksuvat, ja varsinkin jos pihalla yrittää kuvata niin karvasateelta ei voi välttyä!
8. Olen kynsilakkakynsilakkauskynsijakaikkeamuutakynsiinliittyvää -addikti (ja tätä ette varmasti tienneet!)
9. Ja olen ollut sellainen jo suurin piirtein kaksi ja puoli vuotta.
10. Geelikynsi vermeet hommasin syyskuussa, ja marras- joulukuun vaihteessa tein ensimmäiset "asiakaskynnet".
11. Lakkoja löytyy aika tarkasti 170! + kaikki muu hömpötysrömpötys, mutta kuka laskee...

Menipäs ne nopeesti :D:D:D Olisin voinut tehdä vaikka toisetkin 11!


Ja Hennan kysymykset:

1. Mitä viikonpäivää vihaat?
Kaikkien yllätykseksi en sano maanantai, vaan sanon että torstai. Koska perjantai on niin lähellä, mutta silti työn ja tuskan takana!

2. Lempiaineesi?
Lukiossa taisi olla terveystieto, tai ainakin mulla oli siitä paras numero. Hehe.

3. Puukässä vai rättikässä?
Koskahan viimeksi ollu kummaskaa :D Rätti kuitenkin taitaa viedä voiton.

4. Lempi vuodenaikasi?
Kesäkesäkesä ♥ Mieluusti +30 astetta ja sellanen iiihan pieni tuulenvire joka mukavasti välillä viilentää, kiitoos!

5. Lempi sovelluksesi puhelimessa?
watsap ofc.

6. Pöytäkone, läppäri, tabletti vai puhelin?
Läppäri.

7. Kuinka suuria puhelinlaskusi yleensä ovat?
Kiintee kk maksu 10 ekee!

8. Paras kameramerkki?
PENTAX. Pst, multa (tai siis iskältä...) löytyy Pentax k-5 järkkäri, joka on ihan superrakkauskamera ja en yhtää tykkää jotain perus nikoneista tai canoneista, niiiiiiiiiin massakamaa. Kukaa varmaan koskaa kuullukkaa Pentaxista, mutta se on silti paras, uskokaa tai älkää! :D

9. Onko sinulla fobioita? Jos on, mitä?
Järrrrkyttävä korkeenpaikan kammo. Ei tartte paljo nousta ylöspäin niin oon jo valmis puklaamaan ja pyörtymään. Lentokonees pystyn kuitenki olemaan ihan normaalisti!

10. Pitäisikö mielestäsi koulussa olla pakkoruotsi?
Yläasteella vaikkajoo, mutta lukios ei mun mielestä tarttis enää olla. 

11. Unelma ammattisi?
Farmasian pääsykokeisiin täs kovaa luetaan, että kai se on sit se farmaseutti!


Ja koska en koskaan ennenkään ole ketään haastanut, en haasta nytkään. Muahaha. Perinteitä pitää kuitenki suojella...

Toisen haasteen sain jo joku aika sitten Roosalta, ja tämähän on se joka paikassa kiertävä arki viitenä kuvana haaste. Kuvat sullon nyt kaikki tähän samaan postaukseen, toivottavasti kestätte sen. Ja kuvat on á la Nokia Lumia 710, joten laatu on mitä on mutta kestäkää toki sekin tähän samaan syssyyn! Paitsi vipa kuva on by Pentax (♥)


1. Kynsihuoltoa! Ja lyheni taas ainaki kaks milliä :o omk.
2. Feissarimokat, seiska ja villasukat. Elämä on täydellistä! Okei, ilman seiskaaki pärjäis, mutta villasukat on ainaki must have!


3. Sisäinen poikani on paljastunut, AUTOPELIT ♥ Varsinkin tuo formulapeli, grauh! Voisin pelata sitä vaikka koko päivän, ja joskus oon varmasti pelannukki. Alapuolella muuten GT kuutonen ;)
4. Mitäs mä juuri sanoin niistä pääsykokeista, todistusaineisto! Nyt tiedän kaiken alkoholeista ja aldehydeistä ja ketoneista ja karboksyylihapoista ja amineeista sun muista, mutta erityisesti PEPTIDISIDOKSISTA.


5. Leikin prokuvaajaa. Miksei kynsikuvat ikinä onnistu, mutta tälläset superhyper turhissa kuvissa on tarkennukset ja värit kohdillaan ?! Anna mun kaikki kestää. Oon käyttäny täs postaukses harvinaisen monta kertaa sanaa kestää...




4 kommenttia:

  1. Haetko kuopioon vai helsinkiin farmaseutiksi? :) Jos pääset kuopioon, saatan olla tuutorisi syksyllä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopioon! Ja motivaatio lukea kasvaa ihan silmissä! :-D Olisko vähä mahtavaa, kynsihöperö tuutorina!

      Poista
  2. Peptidisidokset<3 Taidanki mennä lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peptidisidos syntyy aminohappojen (aminoryhmä liittyy karboksyyliryhmään) välille muodostaen proteiineja, ja vettäki lohkee siinä sivus!

      Poista