tiistai 10. syyskuuta 2013

Flunssakynnet


H&M - Golden days
H&M - Peacock green

Tuntuu että olis miljoona astetta kuumetta (vaikka oikeasti ei yhtään). Pää täynnä räkää, nenä vuotaa, selkä ja hartiat tekee kuolemaa. Sain sitten loistoidean tehdä kynnet. Edellisten kynsien glitterit olivatkin päättäneet jäädä kiinni oikein kunnolla eikä sitten niin millään meinannut mistään tulla mitää ja "muutamat" ärräpäät pääsi lipsahtamaan. Selvisin kuitenkin loppuun asti.

Kaiken kruunasi se, että poikaystävä päätti että nyt on tarpeeksi pitkät kynnet ja lohkaisi etusormen kynnen. Oikeasti se vahingossa jotenkin onnistui siinä että kynsi osui ruokapöydän reunaan sen verran lujaa että naps. Räkäpäissäni rupesin sitä korjailemaan ja kuten näkyy, en oikein jaksanut viilata. Hermot jo liian kireällä kun otti sen viilan käteen. Mutta kunnon korjaustarpeet on vasta tulossa postissa, joten pyrin parhaani mukaan jättämään sen mahdollisimman taka-alalle kuvissa. Karmivaltahan se näyttää, mutta kunhan pysyisi koossa niin olisin erittäin iloinen.

Itse lakkauksistakin voisin toki puhua, mutta aivot ei nyt toimi. Golden days peitti kolmella ja päälle kerros peacock greeniä. Saa nähdä jaksaisko huomenna hieman enemmän keskittyä, nää on tehty tyylillä viiva tonne viiva tänne oho meni vähä sivuun no empä jaksa korjata. Olis varmaan pitäny tehä statementit, ne olis voinu onnistuakki!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti